Tuloksellinen työnilo takaisin!

Oletko kuullut lausahduksen, että ”olen vain töissä täällä”? Se saattaa kirvoittaa naurun, mutta useasti se on vakava paikka, jos työntekijä haluaa antaa vain minimipanoksen työssään. Ihmisen potentiaali ja osaaminen, sekä hänen vahvuutensa, jäävät hyödyntämättä. Miksi oman motivaatioon vaikuttaminen on välillä niin vaikeaa?

Vastuu merkityksellisyyden kokemuksesta ja halusta kehittyä työssään on ihmisellä itsellään, vaikka sen esille saaminen joskus vaatii esimiehen apua, hänen taitoaan katsoa ihmistä yksilönä ja kannustaa. Mitkä ovat ne tarpeet, jotkat ohjaavat erilaisten ihmisten innostusta? Niistä voi olla vaikea saada kiinni yksin analysoiden, varsinkin jos elämme vaihetta, jossa nuo tarpeet ovat muuttumassa.

Otetaan yksi esimerkki. Ehkä olemme aina olleet suunnitelmallisia ja tarkkoja, hyviä organisoimaan ja tekemään viiltäviä analyysejä kerätyn tiedon perusteella. Työtehtävämme on valikoitunut näiden vahvuuksien mukaan. Pikku hiljaa saatamme huomata, että emme koe työniloa entiseen tapaan. Suunnitelmallisuus ja tarkkuus, sekä niiden kanssa usein käsi kädessä kulkeva tunnollisuus alkavat tuntua painavilta, jopa tylsiltä. Samalla vaatimukset työn tuloksia kohtaan vain lisääntyvät ja uutta pitäisi oppia koko ajan. Tahti saattaa kuin huomaamatta hiipua ja harmistus vaatimuksia kohtaan lisääntyä. Haluaisimme tehdä jotain muuta; katsomme kaihoten viereisen osaston luovia suunnittelijoita, joilla näyttää olevan niin hauskaa kun ideat lentelevät ja projektitkaan eivät ole niin tiukkaan säädeltyjä kuin täällä teknisellä puolella. Työnilo hiipuu, harmistus lisääntyy. Tehdään se, mikä on pakko, ei enempää. Olen vain töissä täällä.

Samaan aikaan toinen työntekijä on samoissa tunnelmissa, mutta eri syistä. Hän on monta vuotta sitten tullut organisaatioon tekemään taustatyötä, tiedon käsittelyä ja raporttien laadintaa, ohjeistusten kirjoittamista järjestelmien uusista ominaisuuksista tai käyttöalueista. Hän on aina nauttinut siitä, että saa tehdä työtä rauhassa, tietokoneen äärellä omassa huoneessaan. Viimeisimmän organisaatiomuutoksen aikana hänet kuitenkin siirrettiin uuteen, isoon tilaan, jossa kenelläkään ei ole omaa huonetta, eikä edes omaa työpistettä. Aamulla istuudutaan sen pöydän ääreen, mikä on vapaa. Ympärillä on paljon ihmisiä, jotka kysyvät vinkkejä ja kuulumisia, mukaan lounaalle ja kahville – ja lisäksi omaan työhön on tullut uusi ulottuvuus: tästedes mennään myös asiakkaille konsultoimaan tuotteiden käyttöönotossa. Sosiaalinen kanssakäyminen kasvaa kaikilla rintamilla ja se ahdistaa. Työnilo hiipuu, harmistus lisääntyy. Tehdään se, mikä on pakko, mutta ei muuta. Olen vain töissä täällä.

Miten saada sitoutumisensa ja intonsa löyhäksi kokeva työntekijä takaisin positiiviseksi ja tuottavaksi – oman potentiaalinsa optimaalisesti hyödyntäväksi osaajaksi?

Tähän tarvitaan tietoa motivaatiota ohjaavista tarpeista, ja niiden mahdollisesta muuttumisesta työelämän aikana. Meillä kaikilla on aktiivisena 1-2 psykologista tarvetta, joita pyrimme tyydyttämään positiivisesti. Jos emme onnistu tässä, saatamme luisua stressikäyttäytymiseen, jossa työnilo ja innostus eivät toteudu. Itsensä johtaminen vaatii sen, että tulemme tietoiseksi omista tarpeistamme ja miten tyydytämme ne positiivisesti. Esimiehille tämä tieto on kullan arvoinen kun he tukevat ja kannustavat tiiminsä ihmisiä tulokselliseen, innostuneeseen suoritukseen.