Epämukavuusalueella

Viime kuukausien aikana käymissäni keskusteluissa olen usein törmännyt vuoropuheluun epämukavuusalueesta ja sen merkityksestä. Tyypillinen ajatuskulku on seuraava: epämukavuusalueelle meno on välttämätöntä, jos haluaa kehittyä tai epämukavuusalueelle on mentävä, jotta voimme menestyä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa tai emme aina voi olla vain mukavuusalueellamme, sillä siellä kehitys lakkaa. Keskustelun saadessa tuollaisen käänteen huomaan itse siirtyväni epämukavuusalueelle.

Olen miettinyt mistä tässä oikein mahtaa olla kysymys. Yksi tulkintani on, että meitä ohjaa vahva protestanttinen työn etiikka; otsasi hiessä pitää sinun leipäsi ansaitseman. Toisaalta voi olla kysymys suojaavasta mielen mekanismista – defenssistä, jonka avulla koitamme sietää epämukavuutta ja selittää sen tarpeellisuutta. Tämän jatkuessa riittävän pitkään alamme sietää tai turtua epämukavuusalueella oleiluun ja silloin myös siellä kehittyminen hidastuu tai lakkaa kokonaan.

Mielestäni epämukavuusalueet tulisi merkitä selkeästi asiaton oleskelu kielletty-kyltein. Toinen vaihtoehto on arvioida tilannetta lopputulemien kautta: mitä hyvää olen viime aikoina saavuttanut epämukavuusalueillani oleilun tuloksena? Onko se ollut vaivan arvoista?

Entäpä missä ovat innostusalueeni ja mitä siellä voisi tapahtua? Koska viimeksi olin innostusalueillani? Kuinka paljon työajastani käytän innostusalueillani? Katsoessani asioita tästä näkökulmasta huomaan nykyään siirtyväni innostumisalueelleni, kun keskustelu saa käänteen keskusteluksi epämukavuusalueiden välttämättömyydestä. Minusta on innostavaa tarkastella asioita erilaisista näkökulmista.

Yllytän sinuakin pohtimaan mukavuus-, epämukavuus- ja innostumisalueitasi. Missä ne sijaitsevat? Paljonko vietät aikaa kullakin ja millaisin seurauksin? Yleensä on niin, että innostunut ihminen yltää parhaaseen mahdolliseen suoritukseensa ja sitähän me kaikki haluamme.