Tietoinen johtaja on ”perillä”
01.04.2015
Työtämme ohjaa tekeminen kohti tulosta. Emme kuitenkaan ole robotteja, jotka toimivat kuin raketit. Joskus ponnistelu ja pyrkiminen johonkin erityisesti työelämän paineessa tuottaa vain keskinkertaista tulosta, jos pahimmassa tapauksessa sitäkään. Siksi toisinaan on hyvä luopua liikkeestä ja toiminnasta; olla perillä ja ennen kaikkea hahmottaa, missä ”perillä” on ja mitä se tarkoittaa.
Johtamistaidoissa puhutaan jatkuvasti ”läsnäolosta”. Väitän, että johtaja voi toki olla läsnä, muttei silti perillä. Hyvä johtaja osaa myös pysähtyä ja pysäyttää: ajatella nykytilannetta ja tuntea tilanne siinä sellaisena kuin se on. Menneisyys – menestyksineen ja epäonnistumisineen – on takana. Tulevaisuudesta ei tiedä kukaan varmuudella. Hyvä johtaja voi olla tietoinen vain tästä hetkestä. Hän tietää, että matkatakseen eteenpäin, hänen pitää ensin olla perillä.
Kun koko elämäämme ohjaavat teot ja tekeminen, pysähtyminen ajattelemaan voi olla kuin pelastusrengas myrskyisällä merellä. Hengittää ja tuntea tämä hetki niin vahvana ja tietoisena, että tietää seisovansa juurevasti kahdella jalalla. Johtaminen ei ole pelkästään tekoja, toimintaa tai edes muiden kuuntelemista. Hyvä johtaja osaa pysähtyä miettimään, mitä hänelle on ”perillä”.
Olenko itse perillä? No, en todellakaan ja ani harvoin. Minulla on valtava tarve oppia ja saada tuloksia aikaan, vieläpä sellaisia mistä voisin olla ylpeä. Mutta juuri siksi, minun pitää tietoisesti pysähtyä pohtimaan juuri tätä hetkeä, puhdistaa mieleni tavoitteista, tuntea yhtään yrittämättä kuinka kärsivällisyyteni joka hengenvedolla venyy kuin hämähäkinseitti, luottaa itseeni ja siihen että tämä hetki kantaa, tuntea että olen tässä hetkessä perillä – ja hyväksyä se ja kaikki tunteet ja ajatukset, jotka virtaavat tuossa hetkessä ohitseni. Kun vauhti ja tuloshakuisuus ottavat minusta vallan, tiedän että juuri silloin minun on tietoisesti harjoitettava periläoloani.
Tätä on mindfulness ja sitä minulle on tietoinen johtaminen. Tasapainoa ja horisonttiin katsomista uudella tavalla siitä, missä on ”perillä”.